Vastuullisuus

Focusoiva Oy ottaa ympäristövastuunsa tosissaan. Pyrimme kuviemme valmistuksessa mahdollisimman vähän päästöjä aiheuttavaan tuotantoon, jotta myös kuvattavat lapset ja nuoret saisivat nauttia kauniista ja puhtaasta ympäristöstä myös vanhemmalla iällä. Haluamme varmistaa, että voimme hyvällä mielellä jatkaa päiväkoti- ja koulukuvausperinnettä myös tuleville sukupolville.

Ekokompassi-ympäristösertifikaatti

Focusoivan kuvien tuotannolle on myönnetty Ekokompassi-ympäristösertifikaatti jo vuonna 2015. Ekokompassi on ympäristöjärjestelmä, jonka avulla pyrimme kestävän kehityksen näkökulmasta kehittämään toimintaamme, ja tiedostamaan liiketoimintamme ympäristövaikutukset. Ekokompassi-ympäristöjärjestelmä auditoidaan kolmen vuoden välein.

  • Huomioimme ympäristönäkökohdat ja -vaikutukset liiketoimintamme suunnittelussa.
  • Pyrimme tehostamaan asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme ympäristömyönteisyyttä.
  • Suosimme yhteistyökumppaneita ja sidosryhmiä, jotka toimivat ympäristöpolitiikkamme mukaisesti ja joilla ympäristöajattelu on myös osana liiketoimintansa strategiaa.
  • Kuviemme tuotannossa käytetyt valokuvapaperit ovat FSC-sertifioituja.
  • Käyttämiltämme papereilta, kartongeilta ja pahveilta vaadimme aina ympäristösertifioinnin, joka on osalla FSC ja osalla PEFC.

Lisäksi varmistamme säännöllisin väliajoin, että voimassa olevat ympäristölainsäädännöt tulevat huomioiduksi toiminnassamme ja pyrimme myös ennakoimaan lainsäädännön kehitystä. Tuotteidemme tuotannossa kehitetään entistä tehokkaampia työmenetelmiä, joiden avulla materiaalihukkaa voi vähentää. Tuotannossa lajittellaan ja kierrätetään jätteet tehokkaasti.

Modernia kuvanvalmistusta ilman kehityskemikaaleja

Keväällä 2019 kuviemme valmistuksessa siirryttiin uuteen aikaan. Focusoivan kuvien valmistukseen käytetään HP Indigo -tuotantolaitetta. Sen käyttämässä valmistusmenetelmässä ei käytetä perinteiseen valokuvanvalmistukseen kuuluvia kehitys- ja kiinnityskemikaaleja.

Hp Indigon käyttämässä valmistusmenetelmässä väriaine siirretään suoraan valokuvapaperille. Tämän ansiosta valmistuksessa ei muodostu perinteisen valokuvanvalmistuksen kehitys- ja kiinnityskemikaaleista syntyviä ongelmajätteitä eikä hiilidioksidipäästöjä. Lisäksi laitteen komponentit ovat tuotannosta poistamisen jälkeen kierrätettävissä.

Kuviemme tuottaja kartoittaa tasaisin aikavälein kuvien tuotannossa syntyvän hiilijalanjäljen. Kuvien valmistuksen hiilijalanjälki onkin pienentynyt modernien tuotantolaitteiden ansiosta.

Logo Focusoiva
Yleistä evästeistä

Tämä evästekäytäntö selittää, mitä evästeet ovat ja kuinka käytämme niitä, minkä tyyppisiä evästeitä käytämme eli mitä tietoja keräämme evästeiden avulla ja kuinka näitä tietoja käytetään sekä kuinka hallita evästeasetuksia. Voit milloin tahansa muuttaa tai peruuttaa suostumuksesi evästeilmoitukseen verkkosivustollamme.

Lue lisää sivuston evästekäytännöistä.